perjantai 10. tammikuuta 2020
torstai 14. marraskuuta 2019
Ajatuksia meistä
No niin. En tiedä mistä aloittaisin. Teen tämän videon ja tekstin sekä suomeksi, että myös englanniksi parhaan kykyni mukaan. Näin siksi, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus ymmärtää sanottavani.
Ok. Me, eli siis ihmiset, ja meistä ehkä lähinnä me “hyvinvoivat” länsimaalaiset eli USA, Eurooppa ja ehkä muutamat pesäkkeet Aasiassa, Venäjällä, Afrikassa, Etelä- ja Väli-Amerikassa sekä Australiassa lukuunottamatta alkuperäisväestöä, aboriginaaleja.
Ja kun heistä aloin puhua, niin päästäänkin siirtolaisuuteen ja alkuperäisväestöihin sekä nykypäivän siirtolaisuuteen ja tämän päivän alkuperäisväestön kohtaloon.
Iso aihe, koskettaa meitä kaikkia, sinua ja minua sekä koko ihmispopulaatiota ja tietenkin koko maapallopoloista. Eli, olette varmaan jo ymmärtäneet ja ehkä hieman pohtineetkin ja osa varmasti jo tuntee pientä irvokkuutta ja ehkä häpeääkin ajatellessaan nykyistä “hyvinvointiamme”.
Koko meidän hyvinvointimmehan perustuu ja on perustunut pitkältä riistoon, orjuutukseen, ryöväämiseen, valehteluun ja ihmisten ja resurssien pahaksi käyttöön. Käytän sanaa pahaksi käyttö, koska hyväksikäytöllä yleensä viitataan asioiden hyvässä mielessä hyödyntämiseen, vaikka käytämme samaa sanaa myös pahasta toiminnasta, kuten vaikka seksuaalinen tai taloudellinen hyväksikäyttö.
Hyvä ja paha toiminta tässäkin tulisi minusta erottaa hyväksi ja pahaksi käyttöön, koska yksinkertaisella voimme aina jakaa asiat hyvään ja pahaan. Se kumpaan me sen sitten lokeroimme, onkin aina määrittelystä ja määrittelijästä kiinni eikä silloinkaan vakio tai yksiselitteinen, vaikka todellisuudessa jako voidaan aina tehdä. Meillä vain on taipumus hakea oikeutusta pahoille teoillemme ajattelemalla, että onhan niissä jotain hyvääkin. Näin joskus onkin, mutta silloinkin seuraukset on periaatteessa pilkottavissa hyviin ja pahoihin.
Ok. Alkoi mennä jaaritteluksi. Alkuperäinen ajatus haihtuu nopeaan. Siksi monet kirjaa ne heti ylös, kun niitä syntyy. Hyvä tapa. Aivot vuotaa tai unohtaa ja täyttyy kaikella muulla niin nopeasti, että jos ei jotain kirjaa heti ylös, voi olla että sitä ei enää kiinni saakaan, ainakaan sillä kertaa tai ehkä koskaan uudestaan.
Palaan takaisin tapaamme elää ja siihen kuinka olemme kaiken meillä olevan saavuttaneet.
Periaatteessa kaikki meidän vauraus perustuu siis riistolle, orjuutukselle, ryöstölle ja pahaksi käytölle.
Miettii vaikka USA:ta. Siirtomaa, eli varasti maanosan alkuperäiskansoilta. Olisi ehkä ok, jos olisivat menneet elämään Amerikoihin kunnioittavaan ja tasapainoinen yhteiselo mielessään, mutta heti alusta lähtien Espanjalaiset ryösti ja tappoi. Tuhosi luontoa ja toimi kaikin tavoin epäkunnioittavasti. Ja sitten myöhemmin Britit Pohjois-Amerikassa. Tapetaan kaikki buffalot, kohdellaan Intiaaneja alempina ihmisinä tai ei ihmisinä lainkaan. Niin, ja toivat laivalasteittain ties kuinka paljon orjia Afrikasta työt mitä eivät itse halunneet tehdä.
Koko USA:n vauraus siis ponnistaa varkauden, riiston, orjuuden, eriarvoisuuden ja pahaksi käytön päältä. Samoin Brasilia tai mikä tahansa muu siirtomaa. Mennään, otetaan ja ei kunnioiteta alkuperäisiä asukkaita. Sitten ollaan niin ylpeitä saavutuksistamme ja kaiken kukkuraksi yritetään tuputtaa samaa elämäntyyliä niille joilla ei vielä tätä ihanuutta ole.
Miten ihmeessä me oikein kuvittelemme, että niin sanotut kehitysmaat voisivat toteuttaa samanlaisen vaurauden ja hyvinvoinnin? Miettikää. Ja jos, niin mitä tämä tarkoittaisi?
Alkaako nämä kehittyvät maat omien kansalaisten riiston ja orjuuttamisen jälkeen tulla länsimaihin ja varastaa meidän maatamme, omaisuuttamme ja alkavat riistää ja orjuuttaa meitä? Eihän heillä muuta vaihtoehtoa liene ole, koska minne he menisivät tämän meidän heille antaman mallin mukaisesti?
On jotenkin järjenvastaista ajatella, että joo, kyllä tää meidän vauraus ja hyvinvointi voidaan toteuttaa globaalisti. Meidän tulisi ehkä ottaa sellainen paluu todellisuuteen ja katsoa hieman kuinka tämä ihmisten ekosysteemi toimii.
Ensinnäkin, mennyttä kun ei voi muuttaa, niin se täytyy vain hyväksyä ja antaa anteeksi, että länsimainen vauraus nyt perustuu pitkälti vääryydelle ja pahoille teoille ja jatkaa edelleen periaatteessa samoilla tavoillaan. Se, että me oletetaan, että kehitysmaat yltäisi meidän tasolle meidän neuvoille ja meidän tavoilla, on taas sulaa hulluutta, silkkaa typeryyttä tai jotain käsittämätöntä harhaluuloa, että joo, teette vaan niin ku me ni kyllä te saatte saman kuin me, teette sen vaan ehkä hieman paremmin.
Ja paremmin he sen ehkä tekeekin. Miettii vaikka Kiinaa tai Intiaa. Intia nyt on pitkälti edelleen länsimaisen riiston kohteena ja niin on Kiinassa tavallinen kansalainen. Mutta siis hyvin ovat onnistuneet kopioimaan meidän mallin. Ainut vaan, että riistävät omia kansalaisiaan ja raiskaavat oman luontonsa, tosin länsimainen kuluttaja on heidän tuotteidensa orja, mutta siinäkin suurin hyötyjä on länsimaiset suuryritykset. Täydennyksenä tuohon, että näinhän siis länsimaissakin tehtiin ja tehdään edelleen omallekin luonnolle ja kansalaisille. Ollaan ehkä hieman alettu kiillottaa ulkokuorta suojelemalla luontoa ja tottakai helpottaneet kansalaisten elämää ja lisänneet heidän mukavuuttaan. Länsimaiden omiin kansalaisiin kohdistama riisto ja orjuutus on ehkä vain vaikeammin nähtävissä ja tajuttavissa, mutta siis moni tuntee sen ehkä nahoissaan riiston ja orjuutuksen tunteena.
Vaikea pysyä alkuperäisessä ajatuksessa, mutta ehkä se oli se, että länsimaiden ei tulisi olla ainakaan ylpeitä saavutuksistaan tai vauraudestaan, jota kun tarkemmin ajattelee on suorastaan irvokasta ja hävettävää. Ryöstö, riisto, orjuutus, tuho, myrkytys ja pahaksi käyttö. Siltä ponnistettiin ja sillä tiellä ollaan.
Noh, suomalaisena on ehkä hieman helpompi sulattaa oma elämäntyylinsä, mutta ei tämäkään pieni maa varauttaan ja hyvinvointiaan olisi rakentanut ilman ensin oman kansan orjuutusta ja riistoa ja sitten ilman kansainvälisen kaupan tuomaa globaalia orjuutusta ja riistoa. Ei olla omavaraisia ja pitkälti mekin vain yritetään olla mahdollisimman paljon mukana globaalissa ryöstö-, riisto- ja orjuutusjärjestelmässä.
Ihmiset ehkä näkevät meidät ainakin osittain samaan tapaan kuin tässä yritin kuvailla, mutta suurin muutos parempaan tapahtuu vasta sitten, kun päätämme toimia toisin ja myös toimimme päätöstemme mukaan.
Ensimmäinen askel tietenkin, kuten kaikissa asioissa, on tiedostaa asia tai ongelma tai käytös tai elämäntapa. Seuraava askel on tunnustaa se, rehellisesti ja objektiivisesti. Viimeinen onkin sitten aina vaikein eli tehdä muutos, jos siihen on tarvetta ja mikä ehkä tärkeintä, tehdä oikea muutos, ettei menisi entistäkin huonompaan suuntaan. Meillä kun on tapana keksiä yksinkertaisiin ongelmiin aina vain monimutkaisempia ratkaisuja säilyttääksemme senhetkinen elämäntapamme ja hyvinvointimme. Sama käytös koskee ihmistä, niin yksilötasolla kuin yhteisötasolla. Yhteisö kun on tekijöidensä summa.
Siksi muutoksen onkin lähdettävä aina yksilöstä itsestään, kuten se aina lähteekin, vaikka se vaikuttaisikin isompaan populaatioon. Meillä kun ei ole vielä sanan mukaista kollektiivista tietoisuutta. Jokainen yksilö kuitenkin itse päättää viimekädessä mitä tekee ja mitä ei, mitä ajattelee ja mitä ei, mitä tuntee ja mitä ei ja kuinka elää tai ei elä.
Muutos aiheuttaa aina kipua ja mitä suurempi muutos, sitä suurempi on kipu. Ihminen pyrkii aina välttämään kipua. Se on meidän ominaisuus. Oli sitten kyse jostain luopumisesta tai fyysisestä ponnistuksesta tai mieleen liittyvistä asioista.
Usein emme halua kohdata kipua aiheuttavia asioita, vaikka saatamme jopa tietää sen auttavan meitä. Usein on helpompi jatkaa kuten ennenkin. Ummistaa ehkä silmät asialta tai yrittää olla tiedostamatta asiaa ja olla ajattelematta sitä. Joskus se onnistuu, joskus taas ei ja sitten usein kärsimme, koska emme halunneet tuntea kipua.
Toimimme aina aikaisemmin oppimamme perusteella. Uuttakin opimme sen pohjalta mitä jo osaamme ja tiedämme. Oli sitten kyse tiedoista, taidoista tai tunteista tai kokonaisuudessaan tavasta elää ja olla.
Tyhjä taulu on hyvä vertaus ihmisestä kun hän on juuri syntynyt. Tai pesusieni, joka imee itseensä asioita. On suhteellisen helppo maalata tauluun asioita tai imeä sieneen vaikutteita ja mitä enemmän tätä tapahtuu, sitä enemmän taulussa on maalia ja värejä ja sienessä asioita.
Olemassa olevan taulun muuttaminen vaatii joko entisen maalin poistamista, vanhan maalin päälle maalaamista, vanhan taulun polttamista ja uuden hankkimista tai isompaa pohjakangasta. Kaikki nämä muutokset ovat yleensä joko työläitä, vaikeita, kivuliaita tai kaikkia yhdessä. Sama koskee pesusientä. Se täytyy joko osittain tai kokonaan puristaa tyhjäksi, heittää pois ja hankkia uusi tai tehdä siitä jotenkin ihmeellisesti suurempi tai imukykyisempi.
Edellistä vertausta ajatellen en voikaan tarpeeksi korostaa sitä kuinka tärkeää olisi aina maalata taulu harkiten ja kauniin vedoin hyvillä väreillä ja jättää siihen tilaa uusille vedoille. Sama koskee sientä. Sientä ei kannata upottaa maitoon tai kossuun, jos tarkoitus on säilöä siihen muitakin nesteitä.
Aivot on plastinen elin, mutta myös viisas elin. Aivot optimoi kaiken toimintansa. Muistin, ajattelun ja kehon ohjauksen. Hyödyntää kaiken aikaisemmin oppimansa ja imemänsä uutta kohdatessaan. Se ei purista itseään tyhjäksi aloittaessaan jotain uutta vaan pohjaa kaiken uuden vanhasta sisällöstä riippuen. Riippuen onkin hyvä sana. Olemme pitkälti riippuvaisia vanhasta sisällöstä ja se määrittää pitkälti meidän kykymme selvitä elämässä. Tavat, taidot, tunteet ja tiedot. Emme voi sille mitään mitä olemme juuri sillä hetkellä kun olemme. Mennyt on muovannut meistä sen mitä olemme juuri nyt. Menneellä on siis suuri valta siihen mitä olemme juuri nyt, itseasiassa kaikki valta.
Ainoa hetki elämässä johon meillä on valtaa se hetki jossa olemme. Tulevaisuutta ei vielä ole ja mennyttä ei voi muuttaa. Tämän kaikki tajuaa, vaikka usein toivomme mennyttä muuksi ja haaveilemme tulevasta. Menneestä olemme oppineet ja tulevaisuuteen olemme matkalla ja sinne viemme kaiken menneen mukanamme.
Jos haluamme hyvän tulevaisuuden, olisi ehkä järkevää miettiä, mitä haluamme sinne viedä ja ainut hetki johon voimme todella vaikuttaa on nykyhetki. Eli jos haluamme muutosta, se on tehtävä aina juuri nyt, ei milloinkaan muulloin se ole mahdollista. Autolla ajaminen on hyvä esimerkki. Voimme suunnitella ajaessa minne olemme menossa ja aikaisempi kokemuksemme auttaa auton ajamista, mutta jotta auto menisi sinne minne haluamme ja se pysyisi tiellä on meidän oltava jatkuvasti läsnä ja ohjattava autoa joka hetki. Jos emme ole hetkessä tarpeeksi läsnä ajaessa, olemme helposti onnettomuudessa tai eksymme tieltä. Silloin joko kuolemme tai selviämme vammoilla tai säikähdyksellä tai jos eksymme joudumme kääntymään ehkä takaisin tai kiertämään.
Hyppään samaan analogiaan ihmiskunnasta. Olemme menneisyytemme summa. Pohjaamme kaiken tulevan vanhan päälle. Enkä oikein tiedä olemmeko läsnä ja tietoisia nykyhetkestä. Kaikki isot suunnitelmat vaativat aikaa suunnitteluun ja toteutukseen. Olemmeko varmoja, että olemme oikealla tiellä, menossa oikeaan suuntaan tai, että olemmeko onnettomuudessa, joka jatkuu ja aiheuttaa kipua, tuhoa ja kärsimystä joka hetki.
Voi ajatella, että kaikki on hyvin, kun on ruokaa, katto pään päällä, tavaroita ja mahdollisesti työ, josta saa palkkaa sekä ihmisiä joita rakastaa. Mutta, oletko sinä todella onnellinen, teetkö työtä, jolla on hyvä tarkoitus ja lopputulos, joka ei tuhoa tai aiheuta kärsimystä. Mitä merkitystä omistamillasi tavaroilla ja kodilla on sinulle. Oletko todella ansainnut ne, rehellisesti. Voitko elää elämää hyvällä omallatunnolla joka hetki. Mihin onnellisuutesi ja ilosi elämässä todellisuudessa perustuu. Mitkä ovat todelliset tarpeesi ja täyttyvätkö ne. Kuinka täytät tiedostamiasi tarpeita. Täytätkö sellaisia tarpeita, joita et tiedosta, mutta jotka ovat niitä todellisia ja oikeita tarpeita, jotka ovat hyviä ja oikeudenmukaisia ja jotka eivät aiheuta turhaan kärsimystä ja tuhoa.
Mitä ihminen sitten oikeastaan tarvitsee. Siis aivan välttämättä. Keho tarvitsee ravintoa. Tämä tarkoittaa aina kuolemaa jollekin toiselle. Oli se sitten kasvi tai eläin. Kehoa tulee myös käyttää ja huoltaa. Käyttö yleensä huoltaa sitä, koska keho on aika itsenäinen. Lihaksen vahvistuvat niitä käyttämällä. Samoin luut ja nivelet. Mieli tarvitsee mielihyvää. Olisi se sitten mielekästä puuhaa tai tunnekokemuksia. Puuhakin yleensä tuo joko hyviä tai huonoja tunnekokemuksia. Onnistumisia tai epäonnistumisia. On kivaa tai tylsää. Tekee pakosta tai omasta halusta. Haluamme tuntea olevamme tarpeellinen ja ehkä jopa tärkeä. Rakastettu ja rakastaa. Välittää ja tulla välitetyksi. Saada huomiota ja ehkä jopa antaa sitä.
Se miten me sitten kuvittelemme täyttävämme tarpeemme, olivat ne sitten tarpeellisia tai tarpeettomia, onkin jokaisen omassa mielessä ja myös siinä mitä olemme oppineet menneisyydestä. Se missä ahneutta on vaikein ehkä havaita on se, että, jos olemme saaneet jotain, emme millään haluaisi luopua siitä. Oli se sitten läheinen, omaisuus tai asema yhteiskunnassa. Pidämme sitä oikeutenamme, että kaikki mitä meillä on, kuuluu meille. Puoliso on minun. Talo on minun. Auto on minun. Työpaikka on minun. Tilini saldo on minun ansaitsema, jolla voin hankkia lisää omaisuutta tai palveluita.
Jos joku tulisi pyytämään, että anna autosi minulle. Minä tarvitsen sitä enemmän kuin sinä tai että sinä et oikeasti ansaitse sitä pitää tai että sinä olet hankkinut sen vääryyden keinoin tai yksinkertaisesti, että mikset luopuisi siitä, koska et voi todellisuudessa omistaa yhtään mitään, kaikki täällä on vain väliaikaisesti käytössäsi, niin meidän tunteemme siitä, että ei, en minä voi luopua, se on minun, minä tarvitsen sitä, minä olen hankkinut sen kovalla työllä, minulla on oikeus siihen, en ole tehnyt mitään väärää sen hankkiakseni jne. Puolustamme kynsin hampain sitä mitä olemme saaneet.
Luopuminen on meille vaikeinta. Läheisen kuollessa jokainen tietää kuinka kipeää tämä tekee tai jos oma talo palaa tai joutuu kadulle tai auto hajoaa, on se meille valtava kipu ja tuska ja se tuntuu väärältä meitä itseämme kohtaan. Jo muutaman kympin lahjoittaminen, vaikka siihen olisi vara, voi tuntua liian kivuliaalta sen tehdäkseen. Ja usein vaikka sen teemme, teemme sen yleensä siksi, että saisimme itsellemme paremman olon ja tunteen, että olemme tehneet jotain hyvää. On joskus vaikea edes ajatella mitään asiaa mitä emme tekisi itsekkäistä syistä ja toisaalta voi olla turhaakin, koska hyvien asioiden pitäisikin olla sellaisia, joista ei seuraa kenellekään mitään pahaa, vain pelkkää hyvää. Hyvä ei jakamalla lopu, samoin kuin ei rakkauskaan vähene rakastamalla.
Sama tosin koskee pahaa. Paha tekee pahaa ja rakkaudettomuus leviää. Ja jos teemme itsellemme hyvää, todellista hyvää, rakastamme itseämme ja kunnioitamme itseämme ja tunnemme todelliset tarpeemme ja pyrimme täyttämään ne rehellisin keinoin, epärehellisesti täyttämällä tarpeemme rikomme itseämme ja vääryydellä ansaittu omaisuus, joko heti tai sen tajuttuamme, aiheuttaa meissä tunnontuskia, joita joko oireilemme tai turrutamme joillain keinoin, niin meidän on helpompi levittää hyvää ja jakaa sitä. Viime kädessä jokainen huolehtii itsestään, vaikka olemmekin kaikki riippuvaisia toisistamme enemmän tai vähemmän ja tavalla tai toisella.
Yksin ei pärjää, vaikka haluaisi tai kuvittelisi. Jos olisi ainut ihminen, niin tarvitsisi ainakin kasveja tai eläimiä syödäkseen. Riippuvainen silloinkin ja jos kuvittelisi sitten, että mahtavaa, minä omistan koko maapallon, voin tehdä sillä mitä ikinä tahdon ilman, että kukaan muu määrää tai rajoittaa, voisi pian huomata, että koko ajatus on joko naurettava tai hullu, koska ei silloin minkään omistamisessa olisi mitään mieltä tai täytyisi olla todella mielenvikainen, jos alkaisi kuvitella, että apinat tulevat ja valloittavat hänen omistamansa maapallon ja tekevät hänestä heidän orjansa, kunnes hänen onneton lyhyt elämänsä päättyy. Tai sama ajattelu kuin ihminen jolla on vaikka yksi pähkinä. Ajattelee, että se on hänen ja että sitä täytyy omistaa ja varjella, ettei se häviä tai tule varastetuksi. Mitä hän tekee sillä. Syökö sen ja sitten sitä ei enää vai vaaliiko elämänsä loppuun saakka kuin klonkku mahtisormusta, joka ajoi hänet hulluuteen ja riudutti hänen ruumiinsa. Nykyihminen ei sinänsä eroa tästä maailman ainoasta ihmisestä ajattelussaan ollenkaan ja hänen käytöksensä on usein yhtä järjenvastaista kuin oravan, joka jahtaa pähkinää vaaroista huolimatta ja sen saatuaan ei halua siitä luopua, vaikka se veisi hänen henkensä.
Meillä nyt vain ehkä sattuu olemaan hiukan enemmän, kuin se yksi pähkinä, mutta ajattelumme on pitkältä samanlaista. Poikkeuksia toki on aina.
Ok. Mites nämä isot ihmiskunnan ongelmat. Ylikansoitus, ilmaston lämpeneminen, luonnon saastuminen, eriarvoisuus, köyhyys, nälänhätä, sodat, työttömyys, työuupumus, syrjäytyminen, yksinäisyys, mielenterveysongelmat, terveysongelmat, vanhushuolto, jne.
Periaatteessa yksinkertaisia ongelmia ja yksinkertainen ratkaista. Muutokset niiden hoitamiseen vain ovat ehkä niin kivuliaita ja vaativat niin paljon luopumista, että ihmiset eivät kykene niitä tekemään ja yksikään päättäjä, ihminen kun on, ei halua tai kykene, vaikka saattaisi tietää miten näihin pureutua ja niitä ratkoa, sanoa julkisesti mitään tai tehdä mitään sellaista, joka aiheuttaisi niin isoja muutoksia elämäntapaamme, että hänet joko naurettaisiin ulos tai lynkattaisiin, koska ehdottaa sellaista, jonka koemme niin tuskalliseksi ja vaikeaksi, että mieluummin jatkamme kuten tähänkin asti tehden ehkä vain parannuksia olemassa olevaan järjestelmään ja siten vain vahvistaen samaa linjaa ja elämäntapaa ja ajattelua.
Ok. Me, eli siis ihmiset, ja meistä ehkä lähinnä me “hyvinvoivat” länsimaalaiset eli USA, Eurooppa ja ehkä muutamat pesäkkeet Aasiassa, Venäjällä, Afrikassa, Etelä- ja Väli-Amerikassa sekä Australiassa lukuunottamatta alkuperäisväestöä, aboriginaaleja.
Ja kun heistä aloin puhua, niin päästäänkin siirtolaisuuteen ja alkuperäisväestöihin sekä nykypäivän siirtolaisuuteen ja tämän päivän alkuperäisväestön kohtaloon.
Iso aihe, koskettaa meitä kaikkia, sinua ja minua sekä koko ihmispopulaatiota ja tietenkin koko maapallopoloista. Eli, olette varmaan jo ymmärtäneet ja ehkä hieman pohtineetkin ja osa varmasti jo tuntee pientä irvokkuutta ja ehkä häpeääkin ajatellessaan nykyistä “hyvinvointiamme”.
Koko meidän hyvinvointimmehan perustuu ja on perustunut pitkältä riistoon, orjuutukseen, ryöväämiseen, valehteluun ja ihmisten ja resurssien pahaksi käyttöön. Käytän sanaa pahaksi käyttö, koska hyväksikäytöllä yleensä viitataan asioiden hyvässä mielessä hyödyntämiseen, vaikka käytämme samaa sanaa myös pahasta toiminnasta, kuten vaikka seksuaalinen tai taloudellinen hyväksikäyttö.
Hyvä ja paha toiminta tässäkin tulisi minusta erottaa hyväksi ja pahaksi käyttöön, koska yksinkertaisella voimme aina jakaa asiat hyvään ja pahaan. Se kumpaan me sen sitten lokeroimme, onkin aina määrittelystä ja määrittelijästä kiinni eikä silloinkaan vakio tai yksiselitteinen, vaikka todellisuudessa jako voidaan aina tehdä. Meillä vain on taipumus hakea oikeutusta pahoille teoillemme ajattelemalla, että onhan niissä jotain hyvääkin. Näin joskus onkin, mutta silloinkin seuraukset on periaatteessa pilkottavissa hyviin ja pahoihin.
Ok. Alkoi mennä jaaritteluksi. Alkuperäinen ajatus haihtuu nopeaan. Siksi monet kirjaa ne heti ylös, kun niitä syntyy. Hyvä tapa. Aivot vuotaa tai unohtaa ja täyttyy kaikella muulla niin nopeasti, että jos ei jotain kirjaa heti ylös, voi olla että sitä ei enää kiinni saakaan, ainakaan sillä kertaa tai ehkä koskaan uudestaan.
Palaan takaisin tapaamme elää ja siihen kuinka olemme kaiken meillä olevan saavuttaneet.
Periaatteessa kaikki meidän vauraus perustuu siis riistolle, orjuutukselle, ryöstölle ja pahaksi käytölle.
Miettii vaikka USA:ta. Siirtomaa, eli varasti maanosan alkuperäiskansoilta. Olisi ehkä ok, jos olisivat menneet elämään Amerikoihin kunnioittavaan ja tasapainoinen yhteiselo mielessään, mutta heti alusta lähtien Espanjalaiset ryösti ja tappoi. Tuhosi luontoa ja toimi kaikin tavoin epäkunnioittavasti. Ja sitten myöhemmin Britit Pohjois-Amerikassa. Tapetaan kaikki buffalot, kohdellaan Intiaaneja alempina ihmisinä tai ei ihmisinä lainkaan. Niin, ja toivat laivalasteittain ties kuinka paljon orjia Afrikasta työt mitä eivät itse halunneet tehdä.
Koko USA:n vauraus siis ponnistaa varkauden, riiston, orjuuden, eriarvoisuuden ja pahaksi käytön päältä. Samoin Brasilia tai mikä tahansa muu siirtomaa. Mennään, otetaan ja ei kunnioiteta alkuperäisiä asukkaita. Sitten ollaan niin ylpeitä saavutuksistamme ja kaiken kukkuraksi yritetään tuputtaa samaa elämäntyyliä niille joilla ei vielä tätä ihanuutta ole.
Miten ihmeessä me oikein kuvittelemme, että niin sanotut kehitysmaat voisivat toteuttaa samanlaisen vaurauden ja hyvinvoinnin? Miettikää. Ja jos, niin mitä tämä tarkoittaisi?
Alkaako nämä kehittyvät maat omien kansalaisten riiston ja orjuuttamisen jälkeen tulla länsimaihin ja varastaa meidän maatamme, omaisuuttamme ja alkavat riistää ja orjuuttaa meitä? Eihän heillä muuta vaihtoehtoa liene ole, koska minne he menisivät tämän meidän heille antaman mallin mukaisesti?
On jotenkin järjenvastaista ajatella, että joo, kyllä tää meidän vauraus ja hyvinvointi voidaan toteuttaa globaalisti. Meidän tulisi ehkä ottaa sellainen paluu todellisuuteen ja katsoa hieman kuinka tämä ihmisten ekosysteemi toimii.
Ensinnäkin, mennyttä kun ei voi muuttaa, niin se täytyy vain hyväksyä ja antaa anteeksi, että länsimainen vauraus nyt perustuu pitkälti vääryydelle ja pahoille teoille ja jatkaa edelleen periaatteessa samoilla tavoillaan. Se, että me oletetaan, että kehitysmaat yltäisi meidän tasolle meidän neuvoille ja meidän tavoilla, on taas sulaa hulluutta, silkkaa typeryyttä tai jotain käsittämätöntä harhaluuloa, että joo, teette vaan niin ku me ni kyllä te saatte saman kuin me, teette sen vaan ehkä hieman paremmin.
Ja paremmin he sen ehkä tekeekin. Miettii vaikka Kiinaa tai Intiaa. Intia nyt on pitkälti edelleen länsimaisen riiston kohteena ja niin on Kiinassa tavallinen kansalainen. Mutta siis hyvin ovat onnistuneet kopioimaan meidän mallin. Ainut vaan, että riistävät omia kansalaisiaan ja raiskaavat oman luontonsa, tosin länsimainen kuluttaja on heidän tuotteidensa orja, mutta siinäkin suurin hyötyjä on länsimaiset suuryritykset. Täydennyksenä tuohon, että näinhän siis länsimaissakin tehtiin ja tehdään edelleen omallekin luonnolle ja kansalaisille. Ollaan ehkä hieman alettu kiillottaa ulkokuorta suojelemalla luontoa ja tottakai helpottaneet kansalaisten elämää ja lisänneet heidän mukavuuttaan. Länsimaiden omiin kansalaisiin kohdistama riisto ja orjuutus on ehkä vain vaikeammin nähtävissä ja tajuttavissa, mutta siis moni tuntee sen ehkä nahoissaan riiston ja orjuutuksen tunteena.
Vaikea pysyä alkuperäisessä ajatuksessa, mutta ehkä se oli se, että länsimaiden ei tulisi olla ainakaan ylpeitä saavutuksistaan tai vauraudestaan, jota kun tarkemmin ajattelee on suorastaan irvokasta ja hävettävää. Ryöstö, riisto, orjuutus, tuho, myrkytys ja pahaksi käyttö. Siltä ponnistettiin ja sillä tiellä ollaan.
Noh, suomalaisena on ehkä hieman helpompi sulattaa oma elämäntyylinsä, mutta ei tämäkään pieni maa varauttaan ja hyvinvointiaan olisi rakentanut ilman ensin oman kansan orjuutusta ja riistoa ja sitten ilman kansainvälisen kaupan tuomaa globaalia orjuutusta ja riistoa. Ei olla omavaraisia ja pitkälti mekin vain yritetään olla mahdollisimman paljon mukana globaalissa ryöstö-, riisto- ja orjuutusjärjestelmässä.
Ihmiset ehkä näkevät meidät ainakin osittain samaan tapaan kuin tässä yritin kuvailla, mutta suurin muutos parempaan tapahtuu vasta sitten, kun päätämme toimia toisin ja myös toimimme päätöstemme mukaan.
Ensimmäinen askel tietenkin, kuten kaikissa asioissa, on tiedostaa asia tai ongelma tai käytös tai elämäntapa. Seuraava askel on tunnustaa se, rehellisesti ja objektiivisesti. Viimeinen onkin sitten aina vaikein eli tehdä muutos, jos siihen on tarvetta ja mikä ehkä tärkeintä, tehdä oikea muutos, ettei menisi entistäkin huonompaan suuntaan. Meillä kun on tapana keksiä yksinkertaisiin ongelmiin aina vain monimutkaisempia ratkaisuja säilyttääksemme senhetkinen elämäntapamme ja hyvinvointimme. Sama käytös koskee ihmistä, niin yksilötasolla kuin yhteisötasolla. Yhteisö kun on tekijöidensä summa.
Siksi muutoksen onkin lähdettävä aina yksilöstä itsestään, kuten se aina lähteekin, vaikka se vaikuttaisikin isompaan populaatioon. Meillä kun ei ole vielä sanan mukaista kollektiivista tietoisuutta. Jokainen yksilö kuitenkin itse päättää viimekädessä mitä tekee ja mitä ei, mitä ajattelee ja mitä ei, mitä tuntee ja mitä ei ja kuinka elää tai ei elä.
Muutos aiheuttaa aina kipua ja mitä suurempi muutos, sitä suurempi on kipu. Ihminen pyrkii aina välttämään kipua. Se on meidän ominaisuus. Oli sitten kyse jostain luopumisesta tai fyysisestä ponnistuksesta tai mieleen liittyvistä asioista.
Usein emme halua kohdata kipua aiheuttavia asioita, vaikka saatamme jopa tietää sen auttavan meitä. Usein on helpompi jatkaa kuten ennenkin. Ummistaa ehkä silmät asialta tai yrittää olla tiedostamatta asiaa ja olla ajattelematta sitä. Joskus se onnistuu, joskus taas ei ja sitten usein kärsimme, koska emme halunneet tuntea kipua.
Toimimme aina aikaisemmin oppimamme perusteella. Uuttakin opimme sen pohjalta mitä jo osaamme ja tiedämme. Oli sitten kyse tiedoista, taidoista tai tunteista tai kokonaisuudessaan tavasta elää ja olla.
Tyhjä taulu on hyvä vertaus ihmisestä kun hän on juuri syntynyt. Tai pesusieni, joka imee itseensä asioita. On suhteellisen helppo maalata tauluun asioita tai imeä sieneen vaikutteita ja mitä enemmän tätä tapahtuu, sitä enemmän taulussa on maalia ja värejä ja sienessä asioita.
Olemassa olevan taulun muuttaminen vaatii joko entisen maalin poistamista, vanhan maalin päälle maalaamista, vanhan taulun polttamista ja uuden hankkimista tai isompaa pohjakangasta. Kaikki nämä muutokset ovat yleensä joko työläitä, vaikeita, kivuliaita tai kaikkia yhdessä. Sama koskee pesusientä. Se täytyy joko osittain tai kokonaan puristaa tyhjäksi, heittää pois ja hankkia uusi tai tehdä siitä jotenkin ihmeellisesti suurempi tai imukykyisempi.
Edellistä vertausta ajatellen en voikaan tarpeeksi korostaa sitä kuinka tärkeää olisi aina maalata taulu harkiten ja kauniin vedoin hyvillä väreillä ja jättää siihen tilaa uusille vedoille. Sama koskee sientä. Sientä ei kannata upottaa maitoon tai kossuun, jos tarkoitus on säilöä siihen muitakin nesteitä.
Aivot on plastinen elin, mutta myös viisas elin. Aivot optimoi kaiken toimintansa. Muistin, ajattelun ja kehon ohjauksen. Hyödyntää kaiken aikaisemmin oppimansa ja imemänsä uutta kohdatessaan. Se ei purista itseään tyhjäksi aloittaessaan jotain uutta vaan pohjaa kaiken uuden vanhasta sisällöstä riippuen. Riippuen onkin hyvä sana. Olemme pitkälti riippuvaisia vanhasta sisällöstä ja se määrittää pitkälti meidän kykymme selvitä elämässä. Tavat, taidot, tunteet ja tiedot. Emme voi sille mitään mitä olemme juuri sillä hetkellä kun olemme. Mennyt on muovannut meistä sen mitä olemme juuri nyt. Menneellä on siis suuri valta siihen mitä olemme juuri nyt, itseasiassa kaikki valta.
Ainoa hetki elämässä johon meillä on valtaa se hetki jossa olemme. Tulevaisuutta ei vielä ole ja mennyttä ei voi muuttaa. Tämän kaikki tajuaa, vaikka usein toivomme mennyttä muuksi ja haaveilemme tulevasta. Menneestä olemme oppineet ja tulevaisuuteen olemme matkalla ja sinne viemme kaiken menneen mukanamme.
Jos haluamme hyvän tulevaisuuden, olisi ehkä järkevää miettiä, mitä haluamme sinne viedä ja ainut hetki johon voimme todella vaikuttaa on nykyhetki. Eli jos haluamme muutosta, se on tehtävä aina juuri nyt, ei milloinkaan muulloin se ole mahdollista. Autolla ajaminen on hyvä esimerkki. Voimme suunnitella ajaessa minne olemme menossa ja aikaisempi kokemuksemme auttaa auton ajamista, mutta jotta auto menisi sinne minne haluamme ja se pysyisi tiellä on meidän oltava jatkuvasti läsnä ja ohjattava autoa joka hetki. Jos emme ole hetkessä tarpeeksi läsnä ajaessa, olemme helposti onnettomuudessa tai eksymme tieltä. Silloin joko kuolemme tai selviämme vammoilla tai säikähdyksellä tai jos eksymme joudumme kääntymään ehkä takaisin tai kiertämään.
Hyppään samaan analogiaan ihmiskunnasta. Olemme menneisyytemme summa. Pohjaamme kaiken tulevan vanhan päälle. Enkä oikein tiedä olemmeko läsnä ja tietoisia nykyhetkestä. Kaikki isot suunnitelmat vaativat aikaa suunnitteluun ja toteutukseen. Olemmeko varmoja, että olemme oikealla tiellä, menossa oikeaan suuntaan tai, että olemmeko onnettomuudessa, joka jatkuu ja aiheuttaa kipua, tuhoa ja kärsimystä joka hetki.
Voi ajatella, että kaikki on hyvin, kun on ruokaa, katto pään päällä, tavaroita ja mahdollisesti työ, josta saa palkkaa sekä ihmisiä joita rakastaa. Mutta, oletko sinä todella onnellinen, teetkö työtä, jolla on hyvä tarkoitus ja lopputulos, joka ei tuhoa tai aiheuta kärsimystä. Mitä merkitystä omistamillasi tavaroilla ja kodilla on sinulle. Oletko todella ansainnut ne, rehellisesti. Voitko elää elämää hyvällä omallatunnolla joka hetki. Mihin onnellisuutesi ja ilosi elämässä todellisuudessa perustuu. Mitkä ovat todelliset tarpeesi ja täyttyvätkö ne. Kuinka täytät tiedostamiasi tarpeita. Täytätkö sellaisia tarpeita, joita et tiedosta, mutta jotka ovat niitä todellisia ja oikeita tarpeita, jotka ovat hyviä ja oikeudenmukaisia ja jotka eivät aiheuta turhaan kärsimystä ja tuhoa.
Mitä ihminen sitten oikeastaan tarvitsee. Siis aivan välttämättä. Keho tarvitsee ravintoa. Tämä tarkoittaa aina kuolemaa jollekin toiselle. Oli se sitten kasvi tai eläin. Kehoa tulee myös käyttää ja huoltaa. Käyttö yleensä huoltaa sitä, koska keho on aika itsenäinen. Lihaksen vahvistuvat niitä käyttämällä. Samoin luut ja nivelet. Mieli tarvitsee mielihyvää. Olisi se sitten mielekästä puuhaa tai tunnekokemuksia. Puuhakin yleensä tuo joko hyviä tai huonoja tunnekokemuksia. Onnistumisia tai epäonnistumisia. On kivaa tai tylsää. Tekee pakosta tai omasta halusta. Haluamme tuntea olevamme tarpeellinen ja ehkä jopa tärkeä. Rakastettu ja rakastaa. Välittää ja tulla välitetyksi. Saada huomiota ja ehkä jopa antaa sitä.
Se miten me sitten kuvittelemme täyttävämme tarpeemme, olivat ne sitten tarpeellisia tai tarpeettomia, onkin jokaisen omassa mielessä ja myös siinä mitä olemme oppineet menneisyydestä. Se missä ahneutta on vaikein ehkä havaita on se, että, jos olemme saaneet jotain, emme millään haluaisi luopua siitä. Oli se sitten läheinen, omaisuus tai asema yhteiskunnassa. Pidämme sitä oikeutenamme, että kaikki mitä meillä on, kuuluu meille. Puoliso on minun. Talo on minun. Auto on minun. Työpaikka on minun. Tilini saldo on minun ansaitsema, jolla voin hankkia lisää omaisuutta tai palveluita.
Jos joku tulisi pyytämään, että anna autosi minulle. Minä tarvitsen sitä enemmän kuin sinä tai että sinä et oikeasti ansaitse sitä pitää tai että sinä olet hankkinut sen vääryyden keinoin tai yksinkertaisesti, että mikset luopuisi siitä, koska et voi todellisuudessa omistaa yhtään mitään, kaikki täällä on vain väliaikaisesti käytössäsi, niin meidän tunteemme siitä, että ei, en minä voi luopua, se on minun, minä tarvitsen sitä, minä olen hankkinut sen kovalla työllä, minulla on oikeus siihen, en ole tehnyt mitään väärää sen hankkiakseni jne. Puolustamme kynsin hampain sitä mitä olemme saaneet.
Luopuminen on meille vaikeinta. Läheisen kuollessa jokainen tietää kuinka kipeää tämä tekee tai jos oma talo palaa tai joutuu kadulle tai auto hajoaa, on se meille valtava kipu ja tuska ja se tuntuu väärältä meitä itseämme kohtaan. Jo muutaman kympin lahjoittaminen, vaikka siihen olisi vara, voi tuntua liian kivuliaalta sen tehdäkseen. Ja usein vaikka sen teemme, teemme sen yleensä siksi, että saisimme itsellemme paremman olon ja tunteen, että olemme tehneet jotain hyvää. On joskus vaikea edes ajatella mitään asiaa mitä emme tekisi itsekkäistä syistä ja toisaalta voi olla turhaakin, koska hyvien asioiden pitäisikin olla sellaisia, joista ei seuraa kenellekään mitään pahaa, vain pelkkää hyvää. Hyvä ei jakamalla lopu, samoin kuin ei rakkauskaan vähene rakastamalla.
Sama tosin koskee pahaa. Paha tekee pahaa ja rakkaudettomuus leviää. Ja jos teemme itsellemme hyvää, todellista hyvää, rakastamme itseämme ja kunnioitamme itseämme ja tunnemme todelliset tarpeemme ja pyrimme täyttämään ne rehellisin keinoin, epärehellisesti täyttämällä tarpeemme rikomme itseämme ja vääryydellä ansaittu omaisuus, joko heti tai sen tajuttuamme, aiheuttaa meissä tunnontuskia, joita joko oireilemme tai turrutamme joillain keinoin, niin meidän on helpompi levittää hyvää ja jakaa sitä. Viime kädessä jokainen huolehtii itsestään, vaikka olemmekin kaikki riippuvaisia toisistamme enemmän tai vähemmän ja tavalla tai toisella.
Yksin ei pärjää, vaikka haluaisi tai kuvittelisi. Jos olisi ainut ihminen, niin tarvitsisi ainakin kasveja tai eläimiä syödäkseen. Riippuvainen silloinkin ja jos kuvittelisi sitten, että mahtavaa, minä omistan koko maapallon, voin tehdä sillä mitä ikinä tahdon ilman, että kukaan muu määrää tai rajoittaa, voisi pian huomata, että koko ajatus on joko naurettava tai hullu, koska ei silloin minkään omistamisessa olisi mitään mieltä tai täytyisi olla todella mielenvikainen, jos alkaisi kuvitella, että apinat tulevat ja valloittavat hänen omistamansa maapallon ja tekevät hänestä heidän orjansa, kunnes hänen onneton lyhyt elämänsä päättyy. Tai sama ajattelu kuin ihminen jolla on vaikka yksi pähkinä. Ajattelee, että se on hänen ja että sitä täytyy omistaa ja varjella, ettei se häviä tai tule varastetuksi. Mitä hän tekee sillä. Syökö sen ja sitten sitä ei enää vai vaaliiko elämänsä loppuun saakka kuin klonkku mahtisormusta, joka ajoi hänet hulluuteen ja riudutti hänen ruumiinsa. Nykyihminen ei sinänsä eroa tästä maailman ainoasta ihmisestä ajattelussaan ollenkaan ja hänen käytöksensä on usein yhtä järjenvastaista kuin oravan, joka jahtaa pähkinää vaaroista huolimatta ja sen saatuaan ei halua siitä luopua, vaikka se veisi hänen henkensä.
Meillä nyt vain ehkä sattuu olemaan hiukan enemmän, kuin se yksi pähkinä, mutta ajattelumme on pitkältä samanlaista. Poikkeuksia toki on aina.
Ok. Mites nämä isot ihmiskunnan ongelmat. Ylikansoitus, ilmaston lämpeneminen, luonnon saastuminen, eriarvoisuus, köyhyys, nälänhätä, sodat, työttömyys, työuupumus, syrjäytyminen, yksinäisyys, mielenterveysongelmat, terveysongelmat, vanhushuolto, jne.
Periaatteessa yksinkertaisia ongelmia ja yksinkertainen ratkaista. Muutokset niiden hoitamiseen vain ovat ehkä niin kivuliaita ja vaativat niin paljon luopumista, että ihmiset eivät kykene niitä tekemään ja yksikään päättäjä, ihminen kun on, ei halua tai kykene, vaikka saattaisi tietää miten näihin pureutua ja niitä ratkoa, sanoa julkisesti mitään tai tehdä mitään sellaista, joka aiheuttaisi niin isoja muutoksia elämäntapaamme, että hänet joko naurettaisiin ulos tai lynkattaisiin, koska ehdottaa sellaista, jonka koemme niin tuskalliseksi ja vaikeaksi, että mieluummin jatkamme kuten tähänkin asti tehden ehkä vain parannuksia olemassa olevaan järjestelmään ja siten vain vahvistaen samaa linjaa ja elämäntapaa ja ajattelua.
tiistai 12. marraskuuta 2019
Simplest solutions cause us often the most pain, even they would the easiest and the most effective.
Looking for ways to help people so that they wouldn’t destroy all life ;-)
Global problems tend to be in fact individual problems and tackling problems in large scale we seem to forget that as we should know and understand that everything large is made of small pieces.
World is as good as it's components. Going smaller we understand that every country is as good as it's people and resources. People mean them as a whole. Knowledge, lifestyle, habits, culture, resources etc.
If we only think larger problems as such and forget it's smaller components, we don't fully understand them.
For example today's most pressing and globally known problem global warming.
This problem i think goes very deep in us as an individuals.
Basically global warming is due to our way of life and the simplest way to solve is to change our way of life.
Simplests solutions are usually always the hardest to implement. They are basically easy, but we often don't even consider them, because they would "hurt" us so much or make our lives "harder" or "poorer".
For example: part of the solution: stop polluting: partial solution: stop driving. Simple to do, but would mean that we don't get so easily to work for example. This would mean that we would need to move close to work or give up our job. Both feel hard, not difficult, but hard. We of course think that we need the car for our work and we need the job. Never truly thinking if we really need them or is the truth that we want to keep them so we can live our lives as good, or bad, as they are at the moment.
Giving up is maybe the hardest thing for humans. Usually it causes us pain and we don't want to feel pain.
It is in our nature. Ironically we think like "no pain, no gain" when we go to gym to keep our body in good shape, usually because we don't get enough exercise in our jobs.
This is in my opinion ridiculous. We spend time, energy, space and resources for something like exercise, because our way of life doesn't give that to us enough otherwise.
But yes, our lives are ridiculous in so many ways and they are rooted in us so deep that we can't expect to solve them easily and especially not painlessly.
And yeah, we always try to move forward and mean with that that everything got to get "better", "more", "easier", "more advanced", "cheaper" and so on. Newer really thinking, if the new thing or way of life is truly better and making our lives really better, or happier, or live longer and healthier or make us better people.
We maybe have forgotten what is needed and what is wanted and what's the crucial difference between them.
Think,do.
Global problems tend to be in fact individual problems and tackling problems in large scale we seem to forget that as we should know and understand that everything large is made of small pieces.
World is as good as it's components. Going smaller we understand that every country is as good as it's people and resources. People mean them as a whole. Knowledge, lifestyle, habits, culture, resources etc.
If we only think larger problems as such and forget it's smaller components, we don't fully understand them.
For example today's most pressing and globally known problem global warming.
This problem i think goes very deep in us as an individuals.
Basically global warming is due to our way of life and the simplest way to solve is to change our way of life.
Simplests solutions are usually always the hardest to implement. They are basically easy, but we often don't even consider them, because they would "hurt" us so much or make our lives "harder" or "poorer".
For example: part of the solution: stop polluting: partial solution: stop driving. Simple to do, but would mean that we don't get so easily to work for example. This would mean that we would need to move close to work or give up our job. Both feel hard, not difficult, but hard. We of course think that we need the car for our work and we need the job. Never truly thinking if we really need them or is the truth that we want to keep them so we can live our lives as good, or bad, as they are at the moment.
Giving up is maybe the hardest thing for humans. Usually it causes us pain and we don't want to feel pain.
It is in our nature. Ironically we think like "no pain, no gain" when we go to gym to keep our body in good shape, usually because we don't get enough exercise in our jobs.
This is in my opinion ridiculous. We spend time, energy, space and resources for something like exercise, because our way of life doesn't give that to us enough otherwise.
But yes, our lives are ridiculous in so many ways and they are rooted in us so deep that we can't expect to solve them easily and especially not painlessly.
And yeah, we always try to move forward and mean with that that everything got to get "better", "more", "easier", "more advanced", "cheaper" and so on. Newer really thinking, if the new thing or way of life is truly better and making our lives really better, or happier, or live longer and healthier or make us better people.
We maybe have forgotten what is needed and what is wanted and what's the crucial difference between them.
Think,do.
keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Rahaton utopia
Rahaton utopia. Kuvitelkaa, jos kykenette, maailma ilman rahaa. Kaikki käyvät töissä ja kaikki on ilmaista. Miten toimisi? Ehdotuksia kiitos =)
Jatkoa rahattomalle utopialle: koko maailma perheenä. Eihän perheenkään lapset maksa ruoastaan ja osallistuvat silti perheen töihin. Valtava potentiaali kun ei tarvitse miettiä riittääkö rahat johonkin. Senkun tehdään jos halutaan tai tarvitaan jotain.
Ahneus menettää merkityksen kun ei voi niin helposti haalia omaisuutta. Jos hamuaa kaupasta liikaa ruokaa omiin tarpeisiin se pilaantuu ja on pikemmin ongelma kuin hyöty. Kuollut valuutta katoaa eikä syö enää resursseja kun rahaa ei ole.
Köyhyys katoaa kun kaikki jaetaan ilmaiseksi. Luonnonvarojen käyttö vähenee kun kaikki kannattaa tehdä taas kestämään mahdollisimman pitkään. Kulutusyhteiskunnat katoavat koska niissä ei ole enää järkeä, koska kukaan ei voi enää tehdä voittoa myymällä massoittain hajoavaa tavaraa.
Maanviljelys saa arvoisensa merkityksen, kun ruoka ja juoma on taas tärkeintä selviytymisen kannalta eikä arvoton raha. Yhteiskunnista tulee todellisia sopimusyhteiskuntia, kun jokainen sen jäsen sopii siitä mitä tekee ja miten huolehtii töistään ja yhteisön hyvinvoinnista.
Muutos nykyiseen malliin, jossa raha toimii vaihdon välineenä olisi rahan sijaan kansalaisten, yhteisöjen ja valtioiden välinen aito solidaarisuus ja yhteistyö periaatteella: meillä on, tarvitseeko kukaan? Tai: me tarvitaan, onko kellään? Sovittaisiin ja luotettaisiin rehdisti.
Luonnon hillitön riisto valmistettaessa kertakäyttö kamaa ja ruokaa periaatteella: "Mitä enempi myy, sen parempi.", loppuisi, kun kenelläkään ei olisi enää motiivia tehdä, kuten nyt toimitaan, isojen voittojen ja omaisuuden haalimisen himoissaan.
Olisi tyhmää olla rikas, kun kaiken saa ilmaiseksi, jos vain pyytää ja jollain on antaa. Nyt autotehtaiden autot seisovat ensin tehtaan varastossa, sitten myymälässä ja lopulta pihassa. Hullua kun joku vois vaikka tarvittaessa ajaa sillä ja vaikka samalla huvikseen huoltaa sen.
Edelliseen lisätäkseni autoa ei tulevaisuudessa tarvitsisi itse enää ajaa sovittuun paikkaan takaisin, koska se osaa ajaa itse. Voi vain ohjeistaa auton ajamaan takaisin tai vielä parempi, katsoa olisiko se korvattavissa lähtöpaikkaa lähellä olevalla vapaalla autolla.
lauantai 21. toukokuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)